Kun tilaat painotöitä

Painotuotteiden tilaaminen voi alkuun vaikuttaa hankalalta. Printtimanagerit totta kai hoitavat kaikki painotekniset yksityiskohdat puolestasi, mutta jokainen projekti on ainutlaatuinen, kuten on asiakaskin. Siksi päätimme kirjoittaa neljästä painotuotteesta, jotka toistuvasti herättävät kysymyksiä asiakkaidemme keskuudessa.

Tekstin on tarkoitus lisätä itsevarmuuttasi räätälöityjä painoratkaisuja Printlantilta tilatessa.

  1. Rollupit
    Helppokäyttöiset ja luotettavat rollupit loistavat monipuolisena mainospintana tapahtumissa. Esimerkiksi messuilla osaston vakiokokoonpanoon kuuluu kaksi rollupia, joilla saadaan helposti mahdollisimman paljon näkyvyyttä.

    Rollupin aineistoa tehdessä on tiedettävä, että esim. 850 x 200 mm kokoiselle pinnalle myös tiedoston koko on oltava sama. Leikkuuvaraa ei tarvitse jättää rollupeja tehdessä.

    Aineiston tulisi olla CMYK-väritilassa, resoluution vähintään 150 DPI ja PDF-formaatissa.

  2. Erikoisteipit liikkuville pinnoille
    Vain mielikuvituksesi on rajana tarrojen suunnittelussa. Vaikka olemme toteuttaneet mitä erikoisempia ratkaisua yli kymmenen vuoden ajan, osaavat asiakkaamme silti yllättää meidät edelleen.

    On tärkeää jättää 3 mm leikkuuvara aineiston joka puolelle, mutta leikkaamme kaikki muodot materiaalista huolimatta. Myös tarroissa edellytetään CMYK-värejä ja PDF-formaattia.

    Suosittelemme myös aina tarrojen laminointia, joka suojaa UV-säteiltä ja naarmuilta. Näin lisäät tarran ja sen värien ikää.

  3. Erikoiskyltit ja ikkunateipit
    Erityisesti kampanjoita varten pystymme toteuttaa lyhyelläkin varoitusajalla suuria määriä teippejä, muodosta huolimatta, sekä tarrapinnalla, joka on helppo irroittaa kampanjan loputtua jättämättä jälkiä. Vastaavasti vaikeammille pinnoille teemme vahvempaa tarraa, sekä myös heijastavaa teippiä.

    Mitä on heijastava teippi?
    Kupla-, kristalli-, polyeteeni-, tai 3D-tarra. Rakkaalla tarralla on monta nimeä. Tämän teipin tai tarran pinta on erityistä materiaalia, joka antaa kolmiulotteisen efektin. Voimme tuottaa tarroja tästä materiaalista aivan yhtä monipuolisesti kuin muistakin.

    Kaksipuolinen teippi on paras ratkaisu, kun halutaan viestiä lasin molemmilla puolilla.

    Autamme mielellämme näissä ratkaisuissa, joten ota rohkeasti yhteyttä!

  4. Esitteet, kuvastot ja kirjat
    Jälleen pyydämme kuvat vähintään 150 DPI resoluutiolla, aineistot 3 mm leikkuuvaralla ja PDF-formaatissa.

    Ohuempia esitteitä varten suosittelemme ehdottomasti nidontaa. Niitit ovat suhteellisen kestäviä ja paras ratkaisu lyhytikäisille esitteille. Edustaviin, pitkäikäisiin ja suuriin kuvastoihin suositellaan liimasidontaa. Näitä käytimme esimerkiksi Kalevalan kirjasarjoihin ja Jamie Oliverin keittokirjaan.

Lisätietoa
DPI tarkoittaa dots per inch, eli yksittäisten pisteiden määrää tuuman (2,54 cm) pituisessa viivassa.

CMYK tarkoittaa neljää painossa käytettävää väriä: syaani, magenta, keltainen ja musta.

OTA TARJOUS

Tilaa ilmainen katalogimme!

Täytä tietosi, niin lähetämme printtikatalogin osoitteeseenne.
Lähetämme katalogin
osoitteeseesi

Kuvastomme tarjoaa ideoita ja inspiraatiota tulevaisuuden painotöihin.