Brändi ja sen paino

Uudet tuulet puhaltavat Printlantissa

5 varmaa niksiä liikelahjojen paketointiin

Kuinka valmistautua messuille?

Olemme pitkään tehneet töitä erilaisten messuosastojen parissa ja kolunneet Suomessa järjestettäviä messuja läpi. Olemme aina kiinnittäneet erityistä huomiota messuosastojen ilmeeseen ja, painoalan ammattilaisina, painotuotteiden käyttöön. Tyypillinen hyvin toteutettu messuosasto koostuu lukuisista painotuotteista, jotka tukevat toinen toistaan yhteisen, mieleen painuvan ja pysäyttävän ilmeen luomiseksi.

2014 Alkutaival

Vuoden 2014 alkutaival on alkanut Printlantissa vauhdikkaasti puskaradion rummuttaessa ja roolimme globaalina painoalan moniosaajana on tullut monille asiakkaillemme selväksi. 2013 kului monilta osin rakentaessa perustuksia ja 2014 tullaan rakentamaan tuon vankan pohjan varaan. Palvelumme laadun takeeksi uutta voimaa on palkattu riveihimme ja heihin voitte tutustua yhteystiedot osiossa.

Aalto-yliopiston julkaisemassa tiedotteessa vuoden 2014 tärkeimmiksi tavoitteiksi ovat Suomalaiset suuryritykset asettaneet toiminnan yleisen tehostamisen, kilpailijoitaan tehokkaamman toiminnan ja johtamisen laadun parantamisen. Painomeklarin käytöstä koituvat hyödyt vastaavat suoraan yritysmaailman tarpeisiin. Tänä vuonna yksi Printlantin pääteemoista on painomeklariuden käytön hyötyjen avaaminen ja asemamme vahvistaminen oman alamme pioneerina.

Toinen merkittävä hyötytekijä minkä haluamme tuoda paremmin asiakkaidemme tietoon ja käyttöön on myyjiemme vuosikymmenien kokemus tuhansien projektien parista. Kuten Helsingin Sanomissa hiljattain kirjoitettiin: ”Yhdysvaltalainen markkinoinnin professori Ira Kalb pitää Suomea erinomaisena bisnesmaana, mutta toteaa ettei maata osata markkinoida.” Halumme on tuoda näyttäviä ratkaisuja ja antaa vakuuttavia ideoita Suomalaisten yritysten markkinoinnin tueksi niin kotimaassa kuin ulkomailla, jotta yrityksemme pääsevät heille kuuluvaan asemaansa. Pyrkimyksemme on myös toteuttaa asiakkaittemme ideat mahdollisimman taloudellisesti, jotta markkinointibudjetista saadaan kaikki mahdollinen hyöty irti. Kilpailutamme aina kaikki painotuotteet ja neuvottelemme painojen kanssa ympäri maailmaa parhaan mahdollisen hinnan saavuttamiseksi.

 

Kannetaan Suomi maaliin yhdessä!

Terveisin,

Printlantin koko tiimi

Voit tutustua Aalto-yliopiston tutkielmaan tästä
Voit tutustua Helsingin-Sanomien artikkeliin tästä

Printlanti messuilla 2013

 

Printlantin painotuotteita oli asiakkaittensa käytössä kirja sekä viini, ruoka & hyvä elämä messuilla. Painotuotteiden monipuolinen käyttö ja reippaat työntekijät oikealla asenteella olivat valttia huomion saamisessa. Lähes 80 000 vierailijan silmäparit hakeuituivat useimmiten sinne, missä näkyvyyteen oli panostettu ja viipyivät siellä, jossa työntekijät osasivat luoda viihtyisän ilmapiirin.

Printlantilaiset olivat messuilla vapaalla, mutta kiinnittivät erityistä huomiota painotuotteiden käyttöön ja kuinka omien asiakkaittensa painotuotteet vaikuttivat ihmisiin. Yritysten painotuotepanostus oli hyvin vaihtelevaa. Käytössä oli yksinkertaisia ”tee se itse” ratkaisuja ja toisaalta monipuolisia sekä näyttäviä kokonaisuuksia. Esimerkkinä panostuksesta oli Kuppi kuumaa osaston yhtenäinen, siisti ja mielenkiintoinen messupiste, mikä erottui edukseen monella tapaa ja tuntui vetävän asiakkaita puoleensa huomattavasti keskimääräistä paremmin. Harvalta jäi myös huomaamatta WSOY:n suuret Viscom levyt tai selkeät aihepiirikyltit.

1

Tyypillisesti monipuolinen panostus painotuotteisiin on pieni osa messumarkkinoinnin kustannuksista, mutta useimmiten suuri osa messuilla menestymisen edellytyksistä. Ota yhteyttä myyjiimme ja selvitä kuinka Printlanti pystyy parantamaan yrityksenne onnistumismahdollisuuksia messuilla ilman, että hinnoittelussa on tarpeetonta ilmaa. Tutustu myös messu- ja tapahtumamaailmaan saadaksesi ideoita yrityksenne messumenestyksen saavuttamiseksi.

 

 

Asiakasportaali

asiakasportaaliprew

Asiakkaan toiveita on jälleen kuultu ja olemme rakentaneet uutena ominaisuutena asiakasportaalipalvelun kanta-asiakkaillemme. Asiakasportaali palvelussa asiakkaamme tilausprosessia on yksinkertaistettu sisäisellä tiedostojenvälitys- ja seurantapalvelulla sekä yksityiskohtaisemmalla tuotetilausmahdollisuudella. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että usein tilatuista tuotteista luodaan valmiit pohjat ja tilauskaavat omalle portaalisivullenne, josta tuotteen tilaaminen ja tuotekantojen seuranta onnistuu nopeasti ja vaivatta.

Kysy asiasta myyjiltämme, jos olet kiinnostunut saamaan omat portaalisivusi.

Ystävällisin terveisin
Printlantin koko tiimi